Kyllä masentaa, olen nököttänyt kaksi päivää kotona tekemättä mitään. Tätäkö se loppelämä on? Pelkkää tylsyyttä? Tuntuu etten pääse elämässäni eteen päin yhtään millään ja kaikki energia on häviksissä. En ole ikinä ollut näin flegmaattinen.

Perjantain ja lauantain välisen yön nukuin sohvalla, sillä mennessäni nukkumaan makuuhuoneesta kuului jo sellainen puhina etten olisi millään saanut nukuttua. Olin niin puhki, että uni tuli heti ja nukuin yhtä soittoa aamuun asti. Lauantaina kävimme nopeasti Itäkeskuksessa, en löytänyt sitä mitä olin hakemssa, muuta kylläkin. Hyvin tyypillistä minulle. Sain kirjoitettua Susannalle kirjeen, edellisestä kirjeestä olikin jo kulunut kolme kuukautta. 

Sunnuntai näyttäisi menevän samassa masennuksessa. Hieman ruoanlaittoa ja hydrobic illalla. Onneksi työviikko alkaa taas huomenna, kuolen kohta tähän tylsyyteen.

Olenkin ihan vakavissani miettinyt muuttoa maasta pois. Helsingissä mulla ei ole ammatillisessa mielessä mahdollisuutta todennäköisesti edetä yhtään. Ruotsissa olisi. No, tämä on vasta pohdinnan asteella. 

Lisäys: jonkinlaisen masennuksen huippu on tänään saavutettu: seurasin Panaman kanavassa meneviä rahtilaivoja! Yksi tutun sininen laiva seilasi täydessä lastissa kameran ohi. Siis voiko tämä alemmaksi ihminen enää mennä? Ehkä tuo keväinen auringonpaiste masentaa liiaksi....