Sunnuntai:

Herätys aamulla kukonlaulun aikaan ja taksi kentälle 07:00. Laukut ruumaan ja palloilemaan muiden matkustajien sekaan. Käymme tax freessa, josta hankin pari lupaamaani juttua sekä itselleni Ferragamon Incanto Dreams hajuveden. Lento lähtee ajallaan, mutta varsinkin loppumatka ja laskeutuminen on kuoppaista. En ottanut matkapahoinvointilääkettä ja lennon viimeisen puolen tunnin aikana toivoin, että olisin ottanut. Pari kertaa tulee puuskittainen tuuli ja kone on mennä sen mukana.

Hyppäämme taksiin ja olemme hotellissa jo ennen puolta päivää. Puramme laukut ja lähdemme kävellen keskustaan, jonne on matkaa 2-3 km. Saimme hotellista kartan, mutta siinä ei ole merkittynä kaikkia katuja. Onnistumme kuitenkin löytämään keskustan ja Manneken Pis patsaan. Lounaan syömme intialaisessa ravintolassa. Ostamme 10 kerran lipun julkisiin ja palamme kotiin. Illalla käymme lähiravintolassa illallisella.

Maanantai

Käymme Atomiumissa, joka on aivan toisella puolella kaupunkia kuin hotellimme. Raitiovaunulla pääsee kuitenkin ihan viereen. Olen rohkea ja menen ylös asti, vaikka kärsin korkeanpaikankammosta. Palatessamme hotelille päin huomaan, että Gucci onkin muuttanut ja pieni hätäännys iskee... Onneksi se löytyy parin sadan metrin päästä. Haukkaamme lounasta niinkin eksoottisessa kohteessa kuin Quality. Lounaan jälkeen pyörimme hetken pienessä tavaratalossa (INNO). Jostain syystä nukahdan hotellissa iltapäivällä ja herään vasta 21:30! Illallinen jää väliin.

Tiistai

Menemme ensimmäiseksi automuseoon, jossa on paljon nähtävää. Näemme matkalla monta puistoa, jotka ovat keväällä/kesällä taatusti todella kauniita. Museon jälkeen menemme keskustaan ja kävelemme kauppoja katsellen. Tässä vaiheessa tajuan etten voi ostaa oikeastaan mitään ylimäärästä, koska en tiedä toisen luottokorttini PIN-koodia. Harmittaa. Sataa tihuttaa ja nälättää, niinpä menemme ensimmäiseen kohdalle osuvaan ravintolaan, joka sattuu olemaan Pizza Hut! Huvittavaa. Jatkamme matkaa keskustaan ja ostan tuliaissuklaita. Grand Placella on väkeä ja jäämme ihmettelemään muiden ihmisten kanssa tapahtumaa. Paikalla on suuri poliisisaattue ja monta mustaa autoa. Hetken odottelun jälkeen raatihuoneen parvekkeelle tulevat Belgian ja Luxemburgin kuningasparit. Seisomme vielä hetken ja parit tulevat ulos rakennuksesta autoihin. Lähdemme hotellia kohti. Illallisen syömme eräässä Sablonin ravintolassa.

Keskiviikko

Viimeinen päivä Brysselissä. Aamiaisen jälkeen pakkaamme laukut ja pohdimme miten vietämme päivän. Menemme raitiovaunulla keskustaan ja suunnistamme sarjakuvamuseoon. Viihdymme siellä tovin ja sen jälkeen siirrymme lounaalle yhteen Grand Placella sijatsevaan ravintolaan. Lounaan jälkeen menemme suklaamuseoon. Sataa rakeita ja räntää, lopuksi tulee vettä. Päätämme lähteä kävelemään kohti hotellia, minä poikkean Guccilla. Käyn katsomassa laukkuvalikoimaa, mutta en näe haluamaani laukkua. Koska korttini ei toimi, en viitsi jäädä kysymään onnistuisiko maksu perinteisesti "höyläämällä". Myyjät tervehtivät, mutta en ole ehkä farkuissani niin kiinnostava, että minuun kannattaisi panostaa. Lopuksi ostan itselleni suklaata Godivalta, mmmm. Menemme hotellin, tilaamme taksin ja lähdemme kohti lentokenttää. Kentällä ehdimme katsella kaikenlaista tovin ennen kuin lento Helsinkiin lähtee. Istumapaikoissa on jotain sählinkiä (ei meidän kohdalla tosin) ja kone lähtee 20 minuuttia myöhässä. Kovan vastatuulen takia kone myöhästyy vielä lisää ja laskeudumme 23:30 (aikataulun mukaan piti laskeutua 22:50). Hyppäämme taksiin ja olemme kotona 15 minuutin päästä.