Ajattelin siirtyä kirjoittamaan kerran viikossa, koska mitään niin järisyttävää ei ole tapahtunut viime aikoina.

Töissä on kiire, olen joka päivä sammuttamassa jotain tulipaloa tai auttamassa asiassa, jonka tekeminen on jätetty ns. viimetippaan. Olen huomannut tuollaisten asioiden väsyttävän minua ihan silmittömästi. Sen vuoksi en jaksa työpäivän jälkeen tehdä juuri yhtään mitään.

Torstaina iltapäivällä koitti sitten kauan odotettu pidempi vapaa. Lähdimme tyttöjen kanssa läheiseen Soul Kitcheniin yhdelle. Ja se yksi todellakin tarkoitti vain yhtä. Sain puhuttua täti C:n mukaani Arabiaan Pentikin liikkeeseen. Ostin kotiin sälää reilulla 40 eurolla. Perjantaina tuli vain oleskeltua kotona tai no, kävimme J:n kanssa tunnin kävelylenkillä tuulisessa säässä. Lauantaina olimme liikenteessä M:n kanssa. Kävimme Variston Kodin Ykkösessä, Askossa ja Palantgenissa. Tuloksena oli rahanmenoa 120 euron edestä! Sunnuntai ja maanantai vierähti melkein vaan kotona ollessa. Paitsi sunnuntaina kävelimme Seurasaaren lähes kokonaan ympäri. Taas oli aika raikas tuuli. Koska sunnuntaina ei ollut hydrobicia,  kävin maanantain ryhmässä. Polvi tuntuu edelleen ikävältä ja todennäköisesti joudun käymään työterveyslääkärillä sen vuoksi. Maanantain lopuksi muhittelin tehohoitoa ihqun Hello Kitty-suihkumyssyn ja pyyhkeen alla. Hiuset ovat vielä tätä kirjoittaessa märät, mutta eiköhän niistä tulleet todella pehmeät.