Nyt on kaksi työpäivää takana ja kaikki on sujunut ihan jees. Iltapäivähoitaja on ulkoiluttanut Feroa koulupäivänsä päätteeksi, joka on helpottanut minun keskittymistäni töissä. Ei tarvitse lähteä kotiin tuli hännän alla juuri minuutilleen.

Aamuisin herättyäni pujahdan heti ensimmäiseksi joihinkin koiranulkoilutusvermeisiin ja painumme nuuhkimaan aamun raikasta ulkoilmaa. Tällä kierroksella Fero tekee lähes poikkeuksetta kaikki "tuotokset". Sitten seuraa meikäläisen valmistautumista työpäivään ja tietysti annan Ferolle aamusapuskaa. Töihin lähteminen on muodostumassa pienoiseksi ongelmaksi, sillä Fero olisi tulossa kovasti mukaan... tänään aamulla oli pakko viedä koiruus makuuhuoneeseen, sillä olisimme leikkineet hippasta ulko-oven luona monta minuuttia ,-)

Töistä palattuani eteisessä odottaa toimelias koira - remmi kaulaan ja painumme lähimetsään ulkoilemaan. Sen jälkeen ilta meneekin erilaisissa puhteissa, leikitään Feron kanssa jne. Tällä hetkellä Feroa kiinnostaa erityisesti housujen lahkeet, sähköjohdot ja erilaiset muut nakerrettavat, kuten muovipussit ja pahvilaatikot. Tänään löysin eteisen matolta vähän pureskellun tupakan tumpin, ei aavistustakaan mistä se oli tullut meille, ehkä kulkeutunut kengänpohjassa.

Fero on tottunut hyvin ulkoiluun ja olemme tehneet tuttavuuttaa monen koiran kanssa. Pientä arkuuttaa on välillä, toisaalta taas joitakin koiria tai ihmisiä ei aristella yhtään.