Koko päivä on mennyt melkoisessa sumussa.... Puhelimen soitosta (klo 05:05) se itku sitten alkoi ja jatkui seuraavat kolme tuntia.

Sain onneksi töistä vapaapäivän ja olin "päivähoidossa" isosiskon luona. Siellä leikin Lulun kanssa ja kävimme pikaisesti hakemassa lounasta Jumbosta. J kyyditsi minut kotiin ja olipa todella kurkkua puristava tunne tulla tyhjään kotiin. Olin korjannut Pepitan tavarat pois jo aamuyöllä, siksi asunto oikein huusi tyhjyyttä. Vanhasta muistista tiedän, että illat, aamut ja töistä kotiin palaaminen ovat pahimmat hetket usean viikon ajan.

Puhuin Pepitan kasvattajan kanssa ja näyttää sille, että uusi nelijalkainen ystävä tulisi meille tämän kuun lopulla, JOS kaikki menee hyvin. Mikään uusi koira ei koskaan tule korvaamaan Pepitaa, onneksi meillä on sentään joitain videoita ja kuvia Pepitasta.

Olen 2,5 vuoden aikana menettänyt kolme koiraa ja se tuntuu rasittavalle. Varsinkin tämän nuoren koiran menetys tuntuu erittäin raskaalle. En voi mitenkään ymmärtää sitä. Nyt pelkään tehneeni jotain väärin Pepitan hoidon kanssa, mutta vasta patologin lausunnosta kuolinsyy selviää.