Tänään sain lausunnon ruumiinavauksesta. Päälöydös on keuhkovaltimon ahtautuma, joka on aiheuttanut vakavan verenkiertoepätasapainon. Sairaus on yleensä synnynnäinen ja koirilla yleinen. Terriereillä sitä tavataan muita rotuja enemmän. Joitakin muita löydöksiä oli myös: sydämen oikean puolinen kammioseinä paksuuntunut. Kongestiota eli verentungosta oli munuaisissa ja maksassa.

No, löydös oli vähän sellainen kuin ajattelinkin. Se on jo sittan taas eri asia olisiko asialle voitu tehdä jotain. Todennäköisesti ei tai Pepita ei olisi ollut siltikään kovin pitkäikäinen.

Tieto kyllä helpottaa, mutta siltikin en voi olla kysymättä, että miksi juuri Pepitan kohdalla piti käydä näin?