Kirpeä syksyinen sää on vallinnut viime päivinä. Hyvä niin, koska en välitä vesisateesta. Tänään oli pakko laittaa kesävaatteet säilytykseen ja kaivaa pipot ja hanskat esiin. Olen tähän asti kulkenut ilman sukkia (teen niin toukokuusta syyskuuhun), mutta nyt oli aivan pakko tehdä sukkalaatikon inventaario.

Olen ollut neljä-viisi viikkoa aivan vetämätön ja viime maanantaina oloni oli tosi surkea, nukuin illalla ja seuraavana aamuna en kyennyt töihin. Odotin oloni paranevan, mutta torstaina oli pakko mennä lääkäriin.  Koska oireita oli ollut niin pitkään, sain antibioottikuurin ja yskänlääkettä. Jo yksi lääke sai minut voimaan paremmin ja perjantaina oloni oli kohentunut. Sairaana kotona oleminen on todella tylsää, varsinkaan kun ei oikein edes jaksa lukea. Lojuin Pentik-shaalin kanssa divaanilla ja tuijotin lasisin silmin sitä 40 tuuman tyhmälootaa. Tunsin sen vaikutuksen heti ,-) Olisin mielummin ollut töissä! Inhoan velttoilua, vaikka se olisi miten oikeutettua.... Tänään olen ottanut tekemättömyyden takaisin ja tehnyt rästiin jääneitä asioita. Olen kipannut viisi kassillista tavaraa roskikseen, siistinyt housujeni lahkeet, silittänyt puseron huomista työpäivää varten, valinnut assistentin hirttosolmukan (tunnetaan myös nimellä huivi), tyhjentänyt tiskikoneen ja pyykinpesukoneen. Lisäksi olen harjannut koiraa, tehnyt jalkahoidon, käynyt suihkussa ja katsonut Miami Inkiä.

Nyt olen syönyt iltapalaksi ruhtinaallisen palan HK:n Sinistä (sisältää vähän hiilihydraatteja ,-) ja lähden koiran kanssa pimeään syysiltaan.